Reseptejä kanakerma kastikepohjaan. Ohjeet suussa sulavaan pekonipastaan ja kananpoikaa sitruunakastikkeessa. Siitä sitten kokkailemaan ja nautiskelemaan kermaisesta, herkullisesta kanan mausta!

Pekonipasta

Ainekset

4 annosta

300 g pastaa, papupastaa
tai gluteenitonta pastaa

170 g pekonia
1 sipuli

2–3 valkosipulinkynttä
5 dl Ö Kanakermaa

suolaa
vastajauhettua mustapippuria
1 dl parmesaaniraastetta

ruohosipulia tai kevätsipulia

Valmistus

noin 30 min

Laita pasta kiehuman suolalla maustettuun veteen ohjeen mukaisesti, mutta vähennä keittoaikaa noin parilla minuutilla. Jätä pasta melkein kypsäksi. Näin pasta maistuu ja tuntuu suussa paremmalta.

Leikkaa pekoni suikaleiksi.
Kuori ja hienonna sipulit.

Paista ensin pekonit pannulla rapeiksi ja lisää sipulit. Kuullota hetki ja lisää kanakerma. Mausta suolalla sekä pippurilla maun mukaan ja kiehauta kastike.

Sekoita joukkoon pasta ja parmesaani. Tarkista maku, viimeistele hienonnetulla kevätsipulilla ja nauti.

VINKKI:

Pekonin voit korvata parsakaalilla, sienillä, kypsällä kalalla tai broilerilla tai kypsillä pavuilla.

Reseptejä kanakerma kastikepohjaan. Ohjeet suussa sulavaan pekonipastaan ja kananpoikaa sitruunakastikkeessa. Siitä sitten kokkailemaan ja nautiskelemaan kermaisesta, herkullisesta kanan mausta!

Kananpoikaa sitruuna-kermakastikkeessa

Ainekset

4 annosta

1 rkl öljyä
4 kananpojan rintafileetä
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa

8 valkosipulinkynttä
1 puntti vihreää parsaa
tai 200 g varsiparsakaalia
100 g kirsikkatomaatteja
4 dl Ö Kanakermaa

2 rkl raastettua sitruunankuorta
vastajauhettua valkopippuria

Valmistus

noin 30 min

Ota kananpojan rintafileet huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen valmistusta.

Mausta fileet suolalla ja sitruunamehulla.

Kuori valkosipulinkynnet ja vihreät parsat.

Paista kananpojan rintafileet öljyssä kuumalla pannulla noin 4 minuuttia / puoli.

Lisää paistinpannulle valkosipulit, parsat tai parsakaalit ja kirsikkatomaatit.

Anna ruskistua hieman.

Lisää pannulle kanakerma ja anna kiehahtaa. Mausta kastike sitruunankuorella ja suolalla.

Tarkista maku ja nauti perunoiden tai riisin kera.